Kristian Smedsin Karpolla on asiaa on kunnianosoitus Hannu Karpon elämäntyölle ja uuden näyttelijäsukupolven esiinmarssi Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä!

Karpolla on asiaa tarjoaa lähikuvan suomalaisesta ihmisestä yhteiskunnan marginaalissa ‒ kahdeksan nuoren ja valovoimaisen näyttelijän esittämänä. He ovat kiertäneet Suomessa ja hioneet taitojaan. Nyt nuoret ammattilaiset nousevat ensimmäistä kertaa yhdessä kansalliselle päänäyttämölle.

Karpolla on asiaa on hauska, lämmin ja koskettava esitys. Pääosassa on yksityinen suomalainen ihminen: hänen tarinansa, hänen kokemuksensa ja kohtalonsa. Elämän eteen tuomia ristiriitoja ei pelätä tai väistetä, ne nostetaan käsittelyyn. Puhutaan asiaa – ja täydellä sydämellä.

Karpon dokumenttimaailman rehellinen eetos näyttämöllä

Nuorten näyttelijöiden mukana näyttämölle siirtyy Karpon dokumenttimaailman rehellinen eetos, sen värikkäät ihmiset ja heidän omalaatuinen energiansa. Suurten ikäluokkien televisioklassikosta syntyy ajaton ja tuore näkemys havumetsien maan asukkaista.

Hannu Karpo (s. 1942) on suomalaisen tv-journalismin tunnetuimpia tekijöitä. Hänen uniikki ja mittava elämäntyönsä on avannut suomalaisten tv-katsojien eteen laajan kirjon ihmeellisiä ihmiskohtaloita. Karpon ohjelmien kautta aukeava yhteys suomalaisiin elämäntapoihin ja -tuntoihin on rehti, suora ja tunteikas.

Nuoret idealistit on uusi, pysähdyttävä teos Hitler ja Blondi -menestysesityksen tekijältä.

J (Jukka-Pekka Palo) on entinen teatterinjohtaja, jonka ura on äkisti päättynyt kulttuurikenttää ravisuttaneeseen skandaaliin. Vanheneva ohjaaja on erakoitunut Berliiniin, jossa hän hiljaiselon keskellä suunnittelee näyttävää paluuta teatterimaailmaan: teosta, jossa tuotaisiin päivänvaloon totuus hänen isänsä kokemuksista SS-vapaaehtoisena toisen maailmansodan itärintamalla. J:n omaatuntoa painaa myös sovittamaton, häpeällinen petos, joka liittyy hänen opiskeluaikoihinsa nuorena vasemmistoradikaalina 1970-luvun DDR:ssä.

Emmi (Aksa Korttila) on nuori näyttelijä, jolla on oma, merkittävä osuutensa J:n eroon johtaneessa tapahtumaketjussa. Kun Emmi on saapunut esikoisohjauksensa vuoksi Berliiniin elokuvafestivaaleille, hän näkee sattumalta vilahduksen kadulla kävelevästä J:stä. Näky jää vaivaamaan hänen mieltään. Elokuvaväen kokkareilla Emmi tapaa suomalaisen nuoren miehen, Joelin (Verneri Lilja), ja yhdessä he päättävät lähteä Berliinin yöhön. Heidän suhteensa lämmetessä ja syventyessä kohti jotakin molemmille odottamatonta, Emmi avautuu Joelille viime vuosina kokemastaan.

J:n entinen vaimo Petra (Pirjo Määttä) on toimittaja, jonka kirjoittama artikkeli on toiminut lähtölaukauksena J:n alamäelle. Kun J ei enää vastaa hänen viesteihinsä, Petra huolestuu, ja päättää lähteä paikan päälle varmistamaan, että hänen ex-miehensä on edelleen kunnossa, tai ainakin elävien kirjoissa.

Selvittämättömät asiat ajavat nämä neljä ihmistä yhteen Berliinissä ‒ kaupungissa, jossa historian kerrostumien kauneus ja kauhu kohtaavat nykyhetken.

”Tunsin olevani vapaa. Ja seisovani tukevasti historian oikealla puolella. Voiko nuori ihminen elämältä enempää toivoa.”

Michael Baranin upea uutuusnäytelmä kertoo ihmisistä ja aatteista ajan virrassa

Michael Baranin Nuoret idealistit on tarina totuudesta ja sen suhteellisuudesta, rakkaudesta, vihasta ja niiden häilyvästä rajapinnasta sekä aatteista ja ihmisistä ajan virrassa. Inhimillinen ja viisas näytelmä lähestyy aihettaan monesta kulmasta, rakentaen tarinansa pala palalta. Ihminen on aikansa vanki ‒ ja suuret ideat johtavat usein suuriin katastrofeihin. Epätäydellistä maailmaa on muutettava, mutta fanaattinen idealismi ‒ minkävärisen lipun alla tahansa ‒ jättää jälkensä ihmisiin. Kuinka sokeita me olemme oman aikamme illuusioille ja tekojemme seurauksille?

Nuoret idealistit on Baranin kolmastoista näytelmä. Hänen aiempiin kirjoitus- ja ohjaustöihinsä lukeutuvat muiden muassa Tyttö, joka käveli (2018) sekä Hitler ja Blondi (2020). Esityksessä kuullaan Juhani Nuorvalan sitä varten säveltämää musiikkia harpistin ja alttoviulistin esittämänä.

ARVIO

Puitteet olivat hyvät Suomen Kansallisteatterissa, mutta toteutuksella ei mielestäni saatu esitykseen sitä potentiaalia mikä olisi ollut käytettävissä. Näyttelijät pitivät enimmäkseen monologeja, eivätkä keskustelleet ja näytelleet keskenään. Esityksen ajoitukset ja synkronisointi äänet, valot ja pitkät puheet loksahtelivat tarkalleen omille paikoilleen. Puoliajan jälkeen näytelmä ikäänkuin pääsi vasta alkamaan. Aihe sinänsä oli tärkeä, mutta totetus jättää minusta toivomisen varaa.

OSTA LIPUT

Maaliskuu 2023