Vaarallisia suhteita
Juonittelun villi vyyhti
Teatterin toimintaa sponsoroi kirkko, joten ohjelmiston on oltava raamatullista. Ohjaaja Raili Wahlman haluaa Vanhaan testamenttiin pohjaavaan näytelmäänsä päärooliin Saatanaksi ehdottomasti talon oman näyttelijän Rauno de Tourvellin. Alkaa juonittelujen ja tunteilla leikkimisen vyyhti, jossa Wahlmanin tulee vietellä de Tourvelli rooliin kaikkia taiteen ja seksuaalisuuden sääntöjä hyväksi käyttäen. Siinä vaiheessa, kun oikea, aito rakkaus puuttuu peliin, riistäytyy homma täydellisesti käsistä. Vaarallisia suhteita on villin mielikuvituksellinen päivitys tunnetusta klassikosta ja Leea Klemolan ensimmäinen näytelmä Kaupunginteatterissa.
Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän sovituksessa alkuperäisestä näytelmästä on jäljellä näytelmän käänteet, henkilöiden tavoitteet ja heidän väliset suhteet – jotka ovat edelleen hengenvaarallista. Tällä kertaa juonittelijoina ovat naiset, joiden pyöritykseen miehet joutuvat. Klemolan kieli on tunnistettavaa ja paikoin rajuakin.
Vaarallisia suhteita käsittelee vallankäyttöä ja rakkaudella leikkimistä, jossa panoksena ovat särkyneet sydämet. Teatterinjohtaja Mertanen ja ohjaaja Raili Wahlman ovat pelissään armottomia ja julmia, mutta ”eivät mahda sille mitään”. Traagisuudesta huolimatta näytelmässä on paljon komediallisia piirteitä.
”Ennen kaikkea tämä on rumankaunista, karheaa rakkausdraamaa, joka asettuu suomalaiseen mielenmaisemaan”, näytelmän ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen kuvaa.
Lyytikäisen mielestä hauskuus tulee Klemolan omalakisen kielenkäytön lisäksi siitä, että henkilöt näytetään virheineen päivineen. Näytelmässä naurattaa ihmisten tunnistettavuus. ”Tässä mennään perusinhimillisyyden ytimeen. Sen ihan varmasti tunnistaa vaikkei haluaisi nähdä henkilöissä itseään”, Lyytikäinen sanoo.
Säveltäjä Pehr Henrik Nordgren (1944 – 2008), yksi Suomen arvostetuimmista sinfonikoista, ryhtyi oopperan tekoon 36-vuotiaana alkaessaan kirjoittaa Den svarte munkenia (Musta munkki) Tukholman Musikdramatiska skolanin tilauksesta. Ahvenanmaalaissyntyinen kirjailijaperheen poika laati itse libreton Anton Tšehovin mystisestä novellista, jonka aihepiiri kiehtoi luovaa ja syvästi elävää taiteilijaa. Kantaesitys jäi Suomessa huomaamatta, ja vasta vuonna 2005 tämä kamariooppera tuotettiin Vaasan Oopperassa.